Kevättä rintamassa
Huhti–toukokuu 2009
Totisesti, kevät koittaa. Siitäpitäjätkin nautiskelevat valosta ja valmistelevat jälleen tilauskeikkaa, tällä kertaa perjantaille 24.4. Eipä huhtikuulta paljoa muuta voisi toivoakaan kuin aurinkoa ja yhteistä runojen tekemistä.
Näillä näkymin Siitä pitäen esiintyy seuraavan kerran täysin julkisesti Taiteiden yössä perjantaina 21.8.2009. Kannattaa pysyä tutkalla, sillä SP tulee pyörimään silloin kaupungilla ja esiintymään illan aikana useaan otteeseen eri paikoissa.
Aurinkoista kevään koittoa toivottaa,
SP
PS. Huhti–toukokuun 2009 allekirjoittaja Sampo suosittelee
* Jarkko Tontin runokokoelmaa Vuosikirja. Isojenkin asioiden pohtimista ihmisen kokoisesta näkökulmasta ja taitavan humoristisella otteella.
* Richard Yatesin romaaniin perustuvaa elokuvaa Revolutionary Road. Hieno kuvaus “täydellisen” parisuhteen illuusiosta.